Hammaslääkärit ovat varoittaneet nikotiinipussien pitkäaikaisesta käytöstä. Heidän mukaansa huulen alla pidettävät pussit voivat altistaa ikenien vetäytymiselle ja parodontiitille eli hampaiden kiinnityskudoksen tulehdukselle.
Proffassa asia luonnollisesti oli tiedossa jo keväällä. Ennustuksen antoi Juppe, jonka alaa tiede ja pitkän aikavälin väärinymmärrykset ovat.
Juppe muistaa illan tarkasti, mikä ei ole yllättävää, sillä hänen lasissaan oli tuttuun tapaan mehua. Hänen mukaansa puhe kääntyi pusseihin, kun Hervannan keskustasta palanneen Kipen ostoskassista löytyi rasia.
– Sanoin, että ikeniinhän se menee. Ei siihen tutkimusta tarvittu, kun katsoi vain, miten pitkään sitä pussia huulessa pidetään, Juppe kertoo.
Kipe vahvistaa kuulleensa ennustuksen, joskin pullo kädessä ja omien sanojensa mukaan toisella korvalla. Hänen mukaansa saunassa nikotiinipussi on joka tapauksessa huono ajatus, koska löylyn pitäisi maistua löylyltä eikä mintulta.
Proffahan sen tiesi, ja tieto on nyt myös hammaslääkäreillä. Kämpän kylpyhuoneen hyllylle on varoituksen jälkeen ilmestynyt uusi hammaslankarulla.