Tekoälyn käyttö työssä voi heikentää työntekijöiden omaa osaamista, vaikka se samalla tehostaa työntekoa. Erityisessä vaarassa ovat työuransa alussa olevat nuoret, joiden taidot eivät ehdi kehittyä, kun kone tekee osan ajattelusta.
Proffassa asia oli luonnollisesti selvä jo keväällä. Ennustuksen antoi Juppe, jonka alaa pitkän aikavälin väärinymmärrykset tunnetusti ovat. Hän totesi toukokuussa, että kone kyllä nopeuttaa hommia, mutta lopulta se ottaa päähän – eikä pelkästään kuvainnollisesti.
Kipe vahvisti lausunnon. Hänen mukaansa Juppe sanoi asian selvin sanoin, mehulasi kädessä, eikä sitä tarvinnut jälkikäteen tarkentaa. Kipe itse muisti illasta lähinnä sen, että keskustelu siirtyi pian saunan puolelle.
Proffahan sen tiesikin, että Hervannassa ilmiö näkyy ensimmäisenä. Kämpän ikkunasta katsottuna kampukselle kulkee joka aamu nuoria, joiden harjoitustyöt syntyvät nykyään osin koneen avulla. Juppe huomautti, että sama koskee myös kioskin rivejä: kun kaavan antaa muiden laskea, ei itse enää tiedä, miksi rasti meni mihin.
Kipe korosti, että saunassa tekoälystä ei ole hyötyä. Hänen mukaansa löylyn oikea määrä on puolitoista kauhallista, ja sen oppii vain heittämällä itse. Lämpötilaksi hän ilmoitti tuttuun tapaan 82 astetta.
Proffassa ei aiota muuttaa käytäntöjä. Kauppalista kirjoitetaan edelleen käsin jääkaapin oveen, ja Juppe pitää kirjaa siitä, mitä illalla sanottiin.