Kestävyysvaje, josta Suomessa kannettiin huolta vuosien ajan, ei enää näy valtiovarainministeriön raporteissa samaan tapaan kuin ennen. Keskustelu käsitteestä on hiljentynyt, mikä on herättänyt kysymyksen, onko ongelma kadonnut vai vain lakannut olemasta puheenaihe.
Proffassa asia oli tietenkin selvä jo uudenvuoden aikaan. Juppe, joka vastaa kämpässä talouden pitkän aikavälin väärinymmärryksistä, totesi tuolloin mehulasi kädessään, ettei vaje mihinkään häviä, siitä vain lakataan puhumasta.
Kipe vahvistaa lausunnon. Hän muistaa sen erityisesti siksi, että ilotulitteet olivat juuri loppuneet ja keskustelu siirtyi ”isoihin linjoihin”, kuten hän asian ilmaisee. Juppe itse muistaa sanamuodon tarkemmin, koska oli ainoa, jolla illan lopussa oli muistiinpanot.
Proffahan sen luonnollisesti tiesi ennen muita, että hiljaisuus on huolestuttavampi merkki kuin äänekäs varoittelu. Juppen mukaan sama ilmiö näkyy kämpän arjessa: kun yhteiseen kassaan jää vajetta, siitä puhutaan ensin joka viikko ja sitten ei enää koskaan.
Kämpän taloudessa kestävyysvaje on konkreettinen asia. Hervannan lähikaupan kuitit kertyvät pöydälle, ja kuukauden lopussa lasketaan, kumpi on velkaa kummalle. Kipe arvioi, että kämpän oma vaje on kolmatta vuotta ”rakenteellinen”.
Juppe ei pidä raporttien hiljaisuutta merkkinä siitä, että ongelma olisi ratkennut. ”Möhköfantti on edelleen huoneessa. Se on vain oppinut istumaan hiljaa”, hän sanoo.
Kipe kommentoi asiaa illalla saunan jälkeen lyhyesti. Hänen mukaansa kiukaalle heitetty löyly ei katoa sekään, vaikka sitä ei enää näe.