Sukupolvien välinen keskustelu eläkkeistä on jälleen käynnissä. Nuori kirjoittaja muistuttaa, että nykynuorten eläkeikä on jo nyt lähes 70 vuotta. Hän kertoo hyväksyneensä oman eläkeikänsä nousun, mutta ei ymmärrä, miksi vanhemmilta sukupolvilta ei olla valmiita odottamaan samaa.
Proffahan sen jo tiesikin. Juppe totesi asian elokuussa olohuoneen sohvalla mehulasi kädessään, kun puhe kääntyi siihen, kuka kämpästä pääsee ensimmäisenä eläkkeelle. Hänen mukaansa kumpikaan ei pääse, ainakaan ennen kuin Hervannan ratikkakiskot on uusittu ainakin kerran.
Juppe on tunnetusti se, joka seuraa talouden pitkiä linjoja. Kipe vahvistaa, että ennustus annettiin samana iltana, jona saunan kiuas lämmitettiin hänen mukaansa tasan 82 asteeseen. Tarkemmin hän ei illan kulkua muista, mutta Juppe muistaa.
Proffassa on luonnollisesti laskettu, mitä nouseva eläkeikä tarkoittaa arjessa. Juppe arvioi, että Tieteenkadulta kuljetaan töihin vielä silloinkin, kun nykyiset opiskelijanaapurit ovat jo isovanhempia. Kipe vertasi tilannetta kioskin riviin, jossa voittonumerot arvotaan vasta seitsemänkymppisenä.
Sukupolvien välinen kysymys ei Juppea yllättänyt. Hänen mukaansa jokainen sukupolvi luulee vuorollaan, että lasku lähetetään seuraavalle, ja niin se yleensä lähetetäänkin.
Kipe ei asiasta kiistellyt. Hän ilmoitti, että lauteilla eläkeikä ei paina, ja lähti lämmittämään kiuasta.