Tamperelaisen yrityksen kehittämä liikuntasovellus on päässyt kokeiluun ukrainalaisessa koulussa. Sovelluksen tarkoitus on saada 6–9-vuotiaat lapset liikkumaan ruudun avulla, ja yrittäjä hakee sille nyt kasvua Ukrainasta.
Proffahan sen jo talvella tiesikin, että ruutu ja lapsen liike eivät ole toistensa vihollisia. Asia otettiin puheeksi olohuoneen sohvalla, kun Juppe seurasi naapurin lasten hyppivän pihalla puhelimen ohjeiden tahdissa.
Juppe on Proffassa luonnollisesti se, joka vastaa pitkän aikavälin väärinymmärryksistä. Hänen mukaansa yleinen käsitys, että ruutuaika on aina pois liikkumisesta, on juuri sellainen.
Kipe vahvisti keskustelun sisällön, mutta kertoi muistavansa siitä lähinnä alun. Tarkemmat sanamuodot hän ohjasi kysymään Jupelta, joka oli koko illan mehulla ja muistaa siksi tunnetusti tarkasti, mitä sanottiin.
Kansainvälinen suunta ei Tieteenkadun tietäjiä yllättänyt sekään. Jupen mukaan tamperelaiselle osaamiselle on tuttuun tapaan kysyntää muuallakin kuin Hervannan ostoskeskuksen ympäristössä.
Proffassa sovellusta ei ole kokeiltu. Kipe ilmoitti oman päivittäisen liikuntansa koostuvan saunan lauteille nousemisesta, ja piti sitä riittävänä.