Tampereen väestöllistä keskipistettä osoittava Moron merkkipaalu on isketty maahan. Keskipiste on siirtynyt etelään muun muassa Vuoreksen ja Hervantajärven rakentamisen myötä, ja siirtymän suunta jatkuu samana.
Proffassa asia luonnollisesti oli tiedossa jo keväällä. Kipe totesi vappuna olohuoneen sohvalla, että kaupungin painopiste valuu ”tännehän päin, minne ne kerrostalot nousee”.
Juppe vahvistaa lausuman sanatarkasti. Hän muistaa sen, koska joi illan aikana mehua ja kirjasi mielessään ylös, mitä sohvalla sanottiin ja missä järjestyksessä.
– Kipe sanoi sen kahdesti. Toisella kerralla hän osoitti pullolla ikkunasta ulos Hervantajärven suuntaan, Juppe kertoo.
Proffahan sen jo tiesikin, että Hervantajärven uudet talot ja ratikan kulku vetävät asukkaita. Kipen mukaan muutos näkyy arjessa: kaupan jonot pitenevät ja ratikassa on iltaisin entistä enemmän väkeä.
Tieteenkadun tietäjät eivät pidä merkkipaalun paikkaa lopullisena. Proffassa arvioidaan toki jo seuraavaa siirtymää.
Kipe ei ole vielä käynyt paalulla. Hänen mukaansa sitä ei tarvitse, kun keskipiste on joka tapauksessa tulossa lähemmäs.