Syyskuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin. Kuukauden lämpötilastoissa ylittyi jälleen 1,5 asteen raja, jota pidetään ilmastonmuutoksen kannalta kriittisenä.
Proffassa asia luonnollisesti oli tiedossa jo heinäkuussa. Juppe totesi tuolloin, että syksystä ei tule viileää vaan lämpimänä se jatkuu, ja että asia ymmärretään väärin vielä pitkään.
Kipe vahvistaa ennustuksen. Hänen mukaansa se annettiin illalla parvekkeella, ja Juppe joi samalla mehua, kuten tavallista.
Hervannassa lämmin syyskuu näkyi lähinnä siinä, että ratikkapysäkillä seistiin pitkään ilman takkia. Kipe huomauttaa, että kämpän saunan kiuas lämpeni syyskuussa hänen arvionsa mukaan neljä minuuttia tavallista nopeammin, mutta pitää lukua epävirallisena.
Proffahan sen tiesi jo ennen kuin tilastot julkaistiin. Juppe ei pidä tulosta yllätyksenä vaan ennemmin kirjanpitona siitä, mitä Proffassa oli jo sanottu.
Lokakuun ennustetta Proffassa ei vielä ole julkaistu. Juppe kertoo palaavansa asiaan parvekkeella, kun mehu on loppu.