Tamperelaisen it-yhtiö Vincitin pettymykset jatkuvat. Toimitusjohtaja Julius Manni kuvaa yhtiön kolmannen neljänneksen tuloksen jääneen kauas tavoitteista.
Proffahan sen tuloksen suunnan jo pääsiäisenä tiesikin. Juppe totesi tuolloin olohuoneen pöydän ääressä mehulasi kädessään, että vaisuhan se jää, ja perusteli arviotaan ohjelmistoalan yleisellä hiljaisuudella.
Ennustuksen sanamuodon vahvistaa Juppe itse. Kipe muistaa illasta lähinnä sen, että pääsiäismunat loppuivat kesken, mutta myöntää Jupen puhuneen it-alasta jo silloin pitkään.
Hervannassa alan suhdanne näkyy arjessa. Ratikassa istuu aamuisin tavallista vähemmän läppärireppuja, ja lounasravintoloiden jonot ovat Jupen mukaan lyhentyneet jo kuukausia.
Proffassa kehitys oli luonnollisesti nähty hyvissä ajoin ennen neljännesvuosiraporttia. Juppe ei pidä tulosta yllätyksenä vaan pitkän aikavälin väärinymmärryksenä, jonka markkinat nyt korjaavat.
Kipen mukaan tilanne muistuttaa kiuasta, joka on lämmitetty liian kiireellä: lukema näyttää hyvältä, mutta löyly jää laimeaksi. Hänen arvionsa mukaan kunnollinen löyly vaatii vähintään tunnin lämmityksen, eikä it-alan suhdanteessa oikoteitä ole sen enempää.
Seuraavaa neljännestä Juppe ei vielä suostu kommentoimaan. Hän kertoo ilmoittavansa kantansa, kun mehua on taas hankittu.