OP Pohjola aloittaa muutosneuvottelut, jotka koskevat yhteensä noin 2 340 työntekijää. Heistä noin 1 300 työskentelee Pirkanmaalla.
Proffassa suunta oli luonnollisesti tiedossa jo kekrin aikaan. Talousasioissa kämpän ennusteista vastaava Juppe totesi tuolloin, että pankkialan muutokset näkyvät ensimmäisenä siellä, missä väkeä on paljon.
Juppe muistaa sanomansa tarkasti, mikä on kämpässä tavallista, sillä hän juo iltaisin mehua. Kipe vahvisti lausunnon omalta osaltaan ja kertoi olleensa saman pöydän ääressä, kaljapullo kädessä.
Proffahan sen tiesikin, että Tampereen seudulle osuu iso osa. Juppen mukaan kyse on samasta asiasta kuin peliautomaatin kanssa: kone ei kysy, missä pelaaja asuu, mutta isoimmat summat liikkuvat siellä, missä niitä syötetään eniten.
Hervannassa uutista luettiin aamulla ratikkapysäkillä puhelimista. Proffassa sitä ei tietenkään tarvinnut lukea, koska asia oli käyty läpi jo ennestään.
Kipe ilmoitti ottavansa uutisen vastaan tuttuun tapaan saunassa. Kiukaan hän kertoi olevan kunnossa ja lauteiden lämpötilan noin 82 astetta, mitä hän piti tilanteeseen sopivana.