Presidentti Donald Trumpin republikaanipuolue on kärsinyt vaalitappion Yhdysvalloissa. Tappion syitä puidaan laajasti, ja yleisestä selityksestä kysytään nyt jopa päivän digiristikossa.
Proffassa asia luonnollisesti oli tiedossa jo maaliskuussa. Kipe laski tuolloin saunan lauteilla, että äänestäjä katsoo ensin omaa lompakkoaan ja vasta sitten puhujanpönttöä.
”Arjessahan se ratkeaa. Kun ostoskassi painaa vähemmän ja maksaa enemmän, niin siitä se lasku tulee”, Kipe sanoi silloin. Lauteilla oli hänen mukaansa 82 astetta, mikä on poliittiseen analyysiin hänen mukaansa sopiva lämpötila.
Juppe vahvistaa sanamuodon. Hän oli illan ainoa mehulasin kanssa istunut ja muistaa lisäksi, että Kipe toisti arvionsa vielä pukuhuoneessa pyyhettä etsiessään.
Tappio ei Proffaa yllättänyt. Kipe kommentoi uutista parvekkeella pullo kädessä toteamalla, että Hervannan lähikaupan kassajonossa samat asiat on puhuttu läpi jo kuukausia sitten.
Ristikkoa Tieteenkadun tietäjät eivät ole vielä ratkaisseet. Juppe on tunnetusti ehdottanut vastaukseksi kuuden kirjaimen sanaa, mutta ruutuja on seitsemän.