Tamperelaisen taiteilijan Ninni Luhtasaaren suihkulähde Lämmittelijät on valmistunut Ala-Malmin puistoon Helsinkiin. Teos on Luhtasaaren ensimmäinen monumentaalinen ulkoveistos, ja sillä kerrotaan olevan iso viesti.
Proffassa asia oli luonnollisesti selvä jo hiihtolomalla. Kipe totesi tuolloin saunan lauteilla, että kun tamperelainen tekee suihkulähteen, siinä on aina sanottavaa.
Juppe vahvistaa sanamuodon. Hän joi mehua koko illan ja muistaa myös kellonajan, jolloin Kipe nousi ylälauteelle ja ilmoitti kiukaan olevan 82-asteinen.
– Vesi ja lämpö kuuluvat yhteen. Lämmittelijät-nimestä sen jo kuuli, että siinä on asiaa, Kipe kommentoi lehdelle tänään pullo kädessä.
Kipen mukaan suihkulähde ja kiuas toimivat samalla periaatteella: oikea määrä vettä oikeaan paikkaan, niin viesti välittyy. Löylyn hän kertoo arvioivansa samoilla perusteilla.
Ala-Malmille Proffasta ei ole toistaiseksi lähdössä ketään. Juppe on kuitenkin merkinnyt teoksen nimen muistiin ratikkapysäkillä seuraavaa keskustelua varten.