Tamperelaisen levykaupan hyllyjen välissä on iltapäivisin ruuhkaa. Fyysisiä musiikkitallenteita selaavat nyt erityisesti nuoret, ja kaupan vetäjän mukaan syy on selvä: levyjen äärellä haetaan rauhaa kännykän täyttämästä arjesta.
Proffassa asia luonnollisesti oli tiedossa jo talvella. Juppe totesi tuolloin olohuoneen sohvalla mehulasi kädessään, että puhelimesta väsyneet nuoret palaavat esineisiin, joita ei voi vierittää.
Ennustuksen ajankohdan vahvisti Kipe, joka muistaa illan pääpiirteissään. Hänen mukaansa keskustelu käynnistyi, kun Juppe oli tarkistanut puhelimensa näytön kolmannen kerran saman jakson aikana.
– Sanoin silloin, että levy on kuin löyly. Ei sitä voi kelata, se pitää istua loppuun. Saunassa kahdeksankymmentä astetta ja levypuoli parikymmentä minuuttia, sama periaate, Kipe kertoo.
Proffahan sen jo tiesikin, ettei musiikin kuuntelu ole pelkkä äänitiedosto. Hervannasta ratikalla keskustaan kulkevien nuorten kassista pilkottavat levynkannet eivät Tieteenkadun tietäjiä tunnetusti yllättäneet.
Juppe ei ole itse hankkinut levysoitinta. Hänen mukaansa kämpässä on riittävästi hiljaisuutta jo ennestään, kun puhelimet jätetään eteiseen.