Tampereen pääkirjasto Metso täyttää 40 vuotta. Vuonna 1986 valmistunut rakennus muistuttaa ylhäältä katsottuna kanalintua, ja sisältä se on muodostunut tamperelaisten suosimaksi luku- ja kohtaamispaikaksi. Kaupunkilaisten olohuoneeksi kutsutun kirjaston vuosikymmeniä muistellaan nyt kuvagallerian voimin.
Proffassa asia luonnollisesti oli tiedossa jo keväällä. Kipe ennusti maaliskuussa, että rakennus säilyttää muotonsa ja paikkansa kaupunkilaisten suosiossa vielä pitkään.
”Kanahan se pysyy. Ei sitä kukaan ala muuksi muuttamaan”, Kipe totesi tuolloin pullo kädessään.
Juppe vahvistaa sanamuodon. Hän joi illalla mehua ja muistaa keskustelun tarkasti. Hänen mukaansa Kipe lisäsi vielä, että lukupaikkoja riittää niin kauan kuin kirjoja painetaan.
Proffahan sen tiesikin, että nelikymppiset siellä juhlitaan. Ratikalla Hervannasta keskustaan pääsee kirjastolle tunnetusti vaivatta, ja kämpän asukkaat ovat käyttäneet Metson lukusalia vanhastaan.
Merkkivuoden kunniaksi Kipe ilmoitti harkitsevansa kirjakortin uusimista. Juppe merkitsi asian muistiin.